Tehtävä toteutetaan parityönä tai kolmen hengen ryhmissä. Pareista toinen oppilas on toiselta ja toinen / toiset kuudennelta luokalta. Tarkoitus on kirjoittaa teksti yhdessä. Tekstin taustaksi jokainen kakkosluokan oppilas haastattelee joko vanhempaansa, isovanhempaansa tai isoisovanhempaansa tietystä aiheesta. Haastattelun pohjaksi oppilaat keksivät yhdessä kysymykset, joiden avulla on tarkoitus saada mahdollisimman paljon tietoa koulunkäynnistä entisaikaan tekstin pohjaksi. Haastattelujen muistiinpanoissa aikuinen saa auttaa.
Tehtävä liittyy koulumme Suomi 90 vuotta teemaan ja tarkoitus on käyttää työskentelyyn äidinkielen tunteja. Tavoitteena on tutustua koulun käyntiin ennen ja lisätä vanhempien ihmisten arvostusta esimerkiksi tietolähteenä sekä muun muassa toteuttaa yhteistyötä yli eri luokka-asteiden
Tehtävän toteutus:
1.h) Valitaan ryhmän kanssa aihe annetuista tai itsekeksityistä aiheista ja suunnitellaan kysyttävät kysymykset.
Aiheita voivat olla:
- koulurakennus, -ruoka, -matkat, vaatteet
- koulukaverit, opettajat ja muu henkilökunta
- lukujärjestys, oppiaineet, kuten esimerkiksi matematiikka, äidinkieli, liikunta, käsityö, uskonto
- välitunnit, juhlat, lomat
- lisäksi halutessa joku pieni henkilökohtainen juttu (kokemus tai tapahtuma), joka liittyy haastatteluaiheeseen
Haastattelu ja muistiinpanojen tekeminen kotitehtävänä
2.h) Kootaan parin/ryhmän kanssa olennaiset asiat muistiinpanoista tekstiä varten ja kirjoitetaan teksti. Teksti voi kertoa joko vain menneestä tai siinä voidaan verrata mennyttä aikaa ja nykyisyyttä.
3.h) Kuudesluokkalaiset kirjoittavat tekstit puhtaaksi tietokoneella.
Myöhempänä ajankohtana kootaan käytävän seinälle näyttely.
Reflektio
Ennen ensimmäistä tapaamista toisluokkalaisia jännitti isot oppilaat ja niiden kanssa työskentely, mutta jännitys laukesi ryhmien selvittyä ja töiden alettua. Hieman mietin etukäteen itsekin osan kuudesluokkalaisten työskentelyä, mutta hämmästyksekseni kaikki työskentelivät innokkaasti ja motivoituneesti. Kaikki suhtautuivat työhönsä vakavasti ja varsinkin toisluokkalaisille tuntui haastattelun tekeminen olevan vakava kunniatehtävä. Mitä vanhempaa sukulaista he pääsivät haastattelemaan, sitä arvokkaampaa työ tuntui olevan.
Oppilaista oli kivaa ja erilaista työskennellä näin reilusti yli luokkarajojen. Tosin välillä mietitytti, että uskalsiko pieni oppilas aina kuitenkaan halutessaan ilmaista mielipiteensä ja asiansa. Niistä oppilaista, joilla oli vähän haastattelukysymyksiä (opettajan kehotuksesta huolimatta), oli vähän vaikea kirjoittaa tekstiä, koska materiaalia ei ollut ja näin ollen lopullinenkin teksti jäi niukaksi. Opettajien mielestä työ onnistui suunnitelmien mukaisesti ja oli kannattava kokemus. Myös haastateltavat tunsivat olevansa tärkeitä, se heijastui vastauksissa ja siinä, että he antoivat oppilaille myös havaintomateriaalia, kuten esimerkiksi vanhasta todistuksesta kopion.
Kirjoittaja:
6lk:n ja 2lk:n oppilaat
Kirjoitusajankohta: Lokakuu 2007
Opettaja: Anu Wrangell
Email: anu.wrangell@mantyharju.fi
Koulu: Kyttälä
Osoite: Koulutie, 52700 Mäntyharju
Päivitetty: 15.02.2008