Teimme syksyllä teatteriesityksen Babette Colen lastenkirjasta Pieni
hirviö, eli miten Emma Henkonen parantaa tapansa (Kustannus-Mäkelä,
1999, Karkkila). Kirja kertoo huonotapaisen Emma Henkosen kasvutarinan.
Esityksen ohjasi Hannaleena Lehtola, jonka oppilastyö esitys oli.
Lehtola opiskelee Helsingin yliopiston soveltavan kasvatustieteen
laitoksella. Itse avustin ohjaajaa.
Vaikka näytelmään käytettyjen oppituntien määrä oli melkoinen, teatterin tekoprosessi korvasi "menetyksen" monin verroin.
Lehtola luki kirjan oppilaille ja tutki kuvat yhdessä oppilaiden
kanssa. Oppilaiden reaktiot osoittivat heidän kiinnostuneen kirjan
juonesta. Roolin rakentuminen alkoi tunnin lopussa salaisella
lippuäänestyksellä. Kukin sai ehdottaa itseään rooliin tai muuksi
näyttämöhenkilöksi.
Pari ensimmäistä tapaamiskertaa käytettiin pelkkiin leikinomaisiin
harjoitteisiin. Myöhemmin jokainen harjoituskerta, kaksoistunti,
aloitettiin erilaisilla ääntä, liikettä ja muuta fyysistä ilmaisua
harjoittavilla leikeillä ja improvisaatioharjoituksilla. Niihin
käytettiin puolet harjoitusajasta. Toinen puoli käytettiin kohtausten
harjoitteluun. Viimeiset pari, kolme kertaa näytelmä vietiin
kokonaisuudessaan läpi näyttämöllä, mikä antoi paljon uusia ideoita
näyttämötilan käyttöön ja lavasteisiin.
Improvisaatioharjoituksissa oppilaat pyrkivät ensimmäisillä kerroilla
lyömään asiat leikiksi eivätkä aina toteuttaneet Lehtolan ohjeistusta.
Ohjaaja piti kuitenkin tiukasti kiinni suunnitelmastaan eikä sallinut
esim. pantomiimiharjoituksessa oletetun kristallipallon kovakouraista
siirtämistä kädestä käteen.
Samanaikaisesti roolien valmistumisen myötä saimme opettajatovereiden
ja 6-luokkalaisten kanssa varusteltua ammoin unohtuneen teatteritilan
koulun pommisuojaan.
Yksi teatterintekoprosessin ihmeistä oli vuorosanojen muuntuminen
luontevaksi puheeksi. Vuorosanoja ei itseasiassa ollut lainkaan, vaan
kukin näyttelijä teki ne tarpeen mukaan.Lattea ja luonnoton puhe alkoi
elää, kun ohjaaja innosti näyttelijöitä muistelemaan miten ja
minkälaisin äänenpainoin heidän perheissään keskusteltaisiin
vastaavissa tilanteissa.
Luokka esitti näytelmänkahdelle alkuopetusluokalle ja päiväkodin
kummilapsille ja - sokerina pohjalla - iltanäytäntönä vanhemmille.
Teatteriesitys antoi onnistumisen elämyksiä niillekin oppilaille,
joille ohuenkin kuvakirjan lukeminen tuottaa tuskaa. Nämä oppilaat
hoitivat tärkeitä tehtäviä ääni- ja valomiehinä.
Paitsi näytelmää, kirja poiki myös keskusteluja. Asetuttiin esim. Emman
vanhempien ja opettajan asemaan, kun emma oli tuottanut ilkeilyillään
mielipahaa. Kirjeenvaihtoakin käytiin.
Kirja oli astunut ulos kansista ja loikannut näyttämön kautta kirjepaperille.
Kirjoittaja:
Arttu Pohja 8 v. 2a lk.
Minttu Aittola 8 v.
Eelis Bjurström 8 v.
Eemeli Tanskanen 8 v.
Kirjoitusajankohta: Tammikuu 2006
Opettaja: Pirjo Denisov
Email: pirjo.denisov.@edu.hel.fi
Koulu: Puotilan ala-aste
Osoite: Klaavuntie 17 00910 Helsinki
Päivitetty: 21.08.2007