Pukinmäen Taidetalo

Aavemaisia juttuja

Tarinat on kirjoitettu lokakuussa 2005 Tarhapuiston koulussa Vantaalla. Harjoittelimme 2-luokkalaisten kanssa prosessikirjoittamista ensimmäistä kertaa heidän kouluaikanaan. Prosessin alustuksena keskustelimme sekä prosessikirjoittamisesta, tulevasta halloweenista ja pyhäinpäivästä sekä kummituksista, haamuista ja muista pelottavista olennoista. Lisäksi pohdimme, millainen kummitustarina on pelottava, mukava, hauska tms.. Oppilaat siis saivat tässä vaiheessa toisiltaan ideoita ja eväitä kirjoittamiseen. Itse pyrin tietoisesti ”olemaan hiljaa” ja antamaan oppilaiden pohtia keskenään..

Prosessin eteneminen:
1.    tarinan suunnittelu ja kirjoittaminen omaan vihkoon
2.    oman tarinan lukeminen muutamalle kaverille
3.    tarinan korjaaminen (kirjoitusvirheet, yms) yhdessä open kanssa
4.    tarinan jatkaminen tai kehittely tarvittaessa open vinkkien pohjalta
5.    tarinan puhtaaksi kirjoittaminen tietokoneella
6.    oman tarinan kuvittaminen ja kirjasen kokoaminen
7.    kirjasten esittely ekaluokkalaisille ”kummittelupäivänä”

Oppilaat pityivät prosessikirjoittamisesta - ja vaikka jakso oli melko pitkä tokaluokkalaiselle (3 viikkoa), säilyi kaikkien oppilaiden mielenkiinto kirjoittamiseen koko jakson ajan. Suurin osa oppilaista oli niin innoissaan oman kirjasen tekemisestä, että he olisivat tahtoneet kirjoittaa tarinaansa myös muilla kuin äidinkielen tunneilla - tai jopa koulupäivän jälkeen koulussa!

Kirjoittaja:
2.-luokkalaiset, eli n.8-vuotiaat oppilaat

Kirjoitusajankohta: lokakuu 2005

Opettaja: Jaana Mononen
Email:
jaana.mononen@helsinki.fi
Koulu: Tarhapusiton koulu
Osoite: Havukoskenkatu 9, 01360 Vantaa
 

Päivitetty: 21.08.2007